Säätytalolla Helsingissä pidettiin 8.4. Metsätieteellisen seuran kokous aiheenaan metsien jatkuva kasvatus eli eri-ikäiskasvatus eli avohakkuitta hoito eli peitteellinen hoito eli… – käsiteviidakkoa voisi jatkaa pitkään. Kuten tilaisuuden puheenjohtaja totesi, tällä hetkellä ne tarkoittavat vähän joka metsäammattilaiselle eri asiaa. Jos ei tiedetä, mistä keskustellaan, ei yksimielisyyteenkään voi päästä – nimittäin siitä, mitä menetelmää milloinkin kannattaa soveltaa, kun tavoitteena on metsän mahdollisimman hyvä tuotto.
Siitä ollaan sentään yksimielisiä, että vaihtoehtoja on sallittava. Kukaan ei enää väitä, että esimerkiksi kuntien tai seurakuntien virkistysmetsiä olisi hoidettava avohakkaamalla. Ei liioin yksityisen omistajankaan metsiä, jos hän ei avohakkuita halua. Harmi, että usein näin edelleen kuitenkin tapahtuu. Kuntien ja seurakuntien metsien liian rankka hoito nostaa kansalaisten niskakarvat. Tuloksena yleensä aikaa ja rahaa kuluttavia valituskierteitä, uusia selvityksiä sekä ylimääräisiä kuulemistilaisuuksia.
Syy turhaan avohakkuuseen ei välttämättä ole yksin metsäammattilaisten: asukkaat haluavat joskus liian puistomaisia metsiä (en tarkoita nyt varsinaisia puistoja kaupunkien keskustoissa), mikä johtaa aluskasvillisuuden ja pienpuuston toistuviin raivauksiin. Lopulta ollaan tilanteessa, jossa vanhentuneet ylispuut alkavat kuolla ja kaatua. Mutta koska alempien kerrosten puut on järjestelmällisesti raivattu, lopputuloksena on avohakkuu.
Jos avohakkuut ovat ongelma, metsiä kannattaa siis hoitaa kerroksellisina. Metsätieteellisen seuran esitelmissä osoitettiin, että kerrokselliset metsät uudistuvat hitaammin, jos puuta poistetaan kerralla vain vähän – eli säilytetään metsämaisemaa – mutta uudistuvat kuitenkin. Tämä on kuntien ja muiden virkistysmetsien hoidon ratkaisu siellä, missä metsää ei voi rauhoittaa kokonaan hakkuilta.
Entä mikä on tuottoisin tapa hoitaa metsäänsä? Vastaus riippuu lähtötilanteesta eikä mahdu yhteen blogiin. Asetelma on kuitenkin hienovaraisempi kuin ”avohakkuu vai ei”. Metsän istuttaminen on kallista, mutta näiden kustannusten välttämiseksi eli luontaisen uudistamisen nopeuttamiseksi on metsä hakattava aika ajoin hyvinkin avoimeksi. Muuten mänty ja lehtipuut eivät uudistu. Toisaalta, kun taitavasti hakaten säilytetään terve pienpuusto isojen maisema- ja siemenpuiden välissä, osa metsästä on uudistettu jo valmiiksi. Syventäviä tietoja etsivälle suosittelen Innoforin ilmaista uutta metsänhoito-opasta ”Silmät auki metsässä – mistä metsähoidossa kannattaa maksaa”.
Marcus Walsh
Hallituksen puheenjohtaja, Innofor Oy
marcus.walsh(at)innofor.fi
Avainsanat: Metsä, metsänhoito
Hei !
Metsien luontaiseen elinkiertoon kuuluu myös ajoittaiset metsäpalot. Miten metsäpaloista riippuva eliöstö voidaan turvata pienmetsätaloudessa ?
Terve
Metsäpalot ovat luonnon eräs tapa uudistaa metsää ja niiden puute on eräille lajeille tosiaankin ongelma. Osa lajeista tosin “sinnittelee” erilaisissa lahopuuympäristöissä, jos kuloalueita ei ole. Eri asia sitten, että talousmetsissä lahopuustakin on luonnonhoitomielessä nykyään kova pula.
Kulotusta suositellaan myös talousmetsien hoidossa, sillä se edistää taimien itämistä. Esteenä ei ole muuta kuin homman kalleus ja työläys, minkä vuoksi edes suuremmat metsänomistajat eivät siihen juuri ryhdy. Luonnollisesti kulotus ei myöskään kannata taloudellisesti, jos paikalla on jo hyvin kasvava puusto.
- Marcus Walsh
Alkavat kuolla ja sitten on tehtävä avohakkuu….??
Eikö kuolevien ja kuolleiden puiden sallita olla metsässä? Luonnon monimuotisuus vaatii koloja, vankkaoksaisia jättejä, lahoavia ja lahonneita pystyssä olevia järeitä puita kaikille kuvioille. Luontaiset palot voivat olla vaikka 400-600v syklissä joten jokaisen ihmis sukupolven velvolisuus on jättää osa puista kaikissa hakkuissa varttumaan jäteiksi, jotta tulevt sukupolvet voivat ihailla heidän aikaansaannoksiaan ja alkuperäisen luonnon saavutuksia tulevaisuuden uhkien paineessa.
Terve
Toki kuolevia puita saa ja pitää jättää metsään. Mielestäni huomattavan paljon nykyistä suurempi osa virkistysmetsistä saisi jäädä kokonaan luonnontilaan. Jos metsällä ei ole tuottovaatimusta, on sen ylenpalttinen hoitaminen turhaa. Puistonäkymiin ja tasaikäisiin talousmetsiin tottuneet ihmiset eivät aina arvosta luonnonmetsän kauneutta ja monimuotoisuutta yksinkertaisesti siksi, ettei kukaan ole kertonut heille sen merkityksestä.
Luonnontilaisuus ei kuitenkaan sovellu kaikkialle virkistysmetsiin. Vanhassa kuusikossa voi myrskyn jäljiltä olla niin paljon tuulenkaatoja, ettei siellä pysty liikkumaan. Lisäksi tällainen metsä uudistuu hitaasti ilman luonnon kuloja, joita jo turvallisuussyistä on asutuksen lähistöllä liki mahdotonta järjestää. Vaikka siis lahopuita jätettäisiin paljonkin, on tärkeää huolehtia virkistymetsien hallitusta uudistamisesta tavalla, jota blogissani selostin.
- Marcus Walsh