Suomessa – ja tiettävästi vain meillä – metsänomistaja lähes poikkeuksetta maksaa metsänhoitomaksua. Maksu kannetaan verottajan toimesta ja tilitetään metsänhoitoyhdistyksille, joiden jäsenyys on metsänomistajalle automaattinen.  Järjestelmän tarkoituksena on pitää mahdollisimman suuri määrä puuta metsänhoidon piirissä.

Haittapuolina on metsäpalvelumarkkinoiden yksipuolistuminen, sillä metsänhoitoyhdistykset sidosryhmineen suunnittelevat toimiaan keskitetysti ja lähes vailla kilpailijoita. Muutoksia järjestelmään ovat vaatineet paitsi yrittäjät kuten Innofor Oy mm. riippumattomat metsänomistajajärjestöt kuten Pääkaupunkiseudun metsänomistajat ry, Metsäteollisuus ry, Kilpailuvirasto sekä eräät Helsingin ja Joensuun yliopiston metsäekonomian tutkijaprofessorit.

Muutoksen vaatijat eivät siis ole mikään vähäpätöinen joukko. Tästä huolimatta Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila on tähdentänyt metsänhoitomaksun säilyvän, ellei EU vaadi sen poistamista kilpailulainsäädännön nojalla.

Jos maksua ei haluta poistaa, voisiko sen jakaa tasapuolisemmin? Metsäalankin tulevaisuutta rakennetaan enemmän palveluiden ja palvelutuotteiden varaan. Ne eivät kehity, jos kaikki valtit säilyvät yhdellä toimijalla, jolla kuitenkin on varmasti paikkansa tulevaisuudessakin. Keskitien ratkaisuja kuitenkin olisi:

- metsänhoitomaksu kerätään ja palautetaan metsänomistajalle palvelusetelin muodossa. Mikäli omistaja ei ilmoita setelinsä käyttäjää määräajassa, oletussaaja olisi metsänhoitoyhdistys. Palveluseteli voitaisiin luovuttaa vain sellaiselle yritykselle tai yhdistykselle, joka täyttäisi selvät ammatilliset kriteerit.

– metsänhoitoyhdistyksen jäsenyys olisi edelleen automaattista, mutta eroaminen olisi ilmaista ja vailla erityisiä sanktioita tai tarkastuksia. Näin metsälain noudattamisen taso tulisi samalla samaksi kaikille.

– metsänhoitoyhdistyksellä olisi oikeus pitää salassa omistajiensa yhteystiedot kuten kaikilla yhdistyksillä. Muutoin valtiovalta (metsäkeskus) vapauttaisi – asiasta ensin erikseen ilmoitettuaan – kaikkien metsänomistajien yhteystiedot alan kaikkien yritysten käyttöön lukuun ottamatta niiden omistajien tietoja, jotka annettuun määräaikaan mennessä sen erikseen kieltävät. Luonnollisesti tietojensa luovuttamisen jatkossa voisi kieltää milloin tahansa määräajan jälkeenkin.

Tulevaisuudessa metsänomistaja voisi antaa etusetelinä palveluntarjoajalle, jonka osaaminen vastaa parhaiten hänen tarpeitaan. Merkittävälle osalle omistajista tämä on ja varmasti pysyy metsänhoitoyhdistyksenä. Alalle kuitenkin syntyy aiempaa paljon helpommin uusia yrittäjiä ja innovatiivisuutta, jotka puolestaan vievät myös metsänhoitoyhdistyksiä kohti monipuolisempaa tarjontaa.

Automaattisen metsänhoitoyhdistyksen jäsenyyden säilyttäminen takaa, että passiivisetkin omistajat saadaan mukaan metsätiedotukseen. Etusetelin palautuminen mhy:lle määräajassa takaa, ettei rahaa jää käyttämättä eikä mhy menetä rahaa kuin uskottaville ja innovatiivisille erikoisosaajille.

Metsänomistajien yhteystietojen vapautus takaa muille toimijoille mahdollisuuden olla omistajiin yhteydessä kohtuukustannuksin ja levittää tietoa uusista palveluista. Ilman tätä muutosta uusien yrittäjien asema jää valtion metsänhoitotahoihin nähden liian heikoksi. Tällä hetkellä metsänomistajien tavoittaminen on yrityksille kankeaa ja erittäin kallista.

Keneltäkään ei ole pois, jos lisätään hiukan liikkumavaraa metsänhoidollisten ratkaisujen tarjoajien suhteen – ei myöskään vanhoilta yhdistyksiltä, joiden asema selkiytyisi. Ihmiset eivät pidä pakosta (vrt. Natura-suojeluskandaalit), eivät myöskään pakkojäsenyydestä: metsänhoitoyhdistyksenkin suunnittelijan osa on parempi osana vapaaehtoista asiakkuutta.

Erno Lehto

Tämä artikkeli on kirjoitettu tiistaina 23. marraskuuta 2010 klo 13.27 ja sen aiheena on Metsälaki, Metsänhoitomaksu, Metsänhoitoyhdistys. Voit seurata tähän merkintään tulevia kommentteja tilaamalla RSS 2.0-syötteen. Voit vastata tai tehdä paluuviitteen omalta sivustoltasi.