Metsäblogi

Blogin esittely

Suomen seuratuimpiin metsänhoitoyrityksiin kuuluvan Innofor Oy:n henkilökunta ja hallitus on aloittanut bloggaamisen kokemuksistaan yhtiön verkkosivuilla. Innofor haastaa metsäneuvoillaan nykyiset avohakkuita suosivat käytännöt. Yhtiön hallitukseen kuuluvat muun muassa entinen työministeri Tarja Cronberg (joka on myös huomattava metsänomistaja), metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde sekä ekologian professori Otso Ovaskainen.

Myös yhtiön henkilökunnan blogeja odotetaan mielenkiinnolla, sillä Innoforin uudenlaiset metsänhoitomenetelmät ovat herättäneet sekä innostusta että epäilyksiä.

“Kohtaamme joka viikko blogin arvoisia metsiä ja metsänomistajia” sanoo Innoforin toimitusjohtaja Erno Lehto yhtiön keskustoimistossa Kangasalla. “Teemme paljon henkilökohtaisia tapaamisia, jolloin käymme läpi omistajien tavoitteita metsiltään. Tapaamiset ovat työmme rikkainta antia. Kuulemme mielenkiintoisia tarinoita metsien käyttötavoista ja arvostuksesta. Ihmiset eivät ole vielä tottuneet siihen, että metsäneuvonta-alalla olisi kilpailua metsänhoitoyhdistysten rinnalla, mutta palautteemme on myönteistä niiltäkin, jotka päättävät jäädä yhdistysten asiakkaiksi. Hintakilpailu on kovaa, koska yhdistykset saavat valtionapua, yksityisyritykset eivät. Me menestymme monipuolisuudella; myös kunnille ja seurakunnille olemme pystyneet tarjoamaan uusia hoitoratkaisuja, jotka vähentävät asukkaiden tyytymättömyyttä metsänhoitotoimenpiteisiin esimerkiksi virkistysmetsissä”.

Innoforin ensimmäinen bloggaaja on yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Marcus Walsh

Lisätietoja antavat:

Puh.joht. Marcus Walsh: Puh. 0400 513 410
e-mail. marcus.walsh@innofor.fi

Tiedottaja Marko Mäkinen, p. 050 5288 934
email. marko.makinen@innofor.fi

Toim.joht: Erno Lehto: Puh. 040 512 4469
e-mail. erno.lehto@innofor.fi

TIETOJA INNOFOR OY:STÄ
Innofor Finland Oy on v. 2007 perustettu metsäpalveluyritys, joka on tunnettu laajasta metsänhoidon keinovalikoimastaan – mm. metsien hoito ilman avohakkuita. Yhtiön menetelmät sekä parantavat metsän taloustuottoa että mahdollistavat metsien talous- ja virkistyskäytön paremman yhteensovittamisen. Yhtiön verkkosivut ovat osoitteessa www.innofor.fi Yhtiön metsänhoidon periaatteet ovat nettijulkaisussa ”Silmät auki metsässä – mistä metsähoidossa kannattaa maksaa” .

Kommentit on suljettu.